Jykevän isänmaallista rennolla otteella

 

Satakunnan Kansa 16.10.2017/Johnny-Kai Forssell

Jos konsertissa tullaan kuulemaan viisi Merikannon ja neljä Sibeliuksen sävellystä, niin onko tiedossa vakavaa, harrasta ja jopa puuduttavaa soitantaa?

Jossakin muualla saattaisi näin ollakin, mutta ei Promenadisalissa viime lauantaina.

Ohjelmiston laadinnassa oli käytetty monta pätevää ja perusteltua valintaa. Suomi täyttää sata vuotta ja PTS 130 vuotta. Lisäksi vierailijoina, solisteina, oli kaksi eturivin laulajaa. Isänmaallisuus ei ole kautta historiamme ollut työväen soittokuntien tavaramerkkejä. Mutta enää eivät soitakaan vakavat puhkujat lommoisia torviaan hieman epäpuhtaasti. Uudet ajat ovat häivyttäneet ja arpeuttaneet vanhat skismat ja haavat. Nyt mennään musiikin ja soiton ehdoilla.

Heti Lemminkäinen-alkusoitosta lähtien pantiin merkille kapellimestari Tommi Tuomisen jämäköitynyt ja samalla entistä vapautuneempi ote johtamisessa.

Kun Jyrki Anttila astui estradille, tiedettiin ennakkoon että nyt kajahtaa korkealta ja kovaa. Tosin äänentoistossa oli lievä metallinen kaiku. Oskar Merikannon Laatokka ja Sibeliuksen Svarta rosor taipuivat toki Anttilalta mestarin ottein.

Sopraano Tiina-Maija Koskelan elkeet olivat varmat ja lämpimät. Kun päivä paistaa -teoksessa Hilja Haahdin kaunis sanoitus sai kultareunukset sopraanomme tulkinnassa.

Kaiken kaikkiaan kautta ohjelmiston kuulsi rohkea ja moderni teosten päivittäminen sovittamisenkin kautta. Yllättävän vaivattomasti PTS selvitti vaikeatkin karikot.

Lasse Eerolan Sarja puhallinorkesterille oli soittokunnan näyttö siitä miten haasteet otetaan vastaan. Esko Latvalan baritonitorvisoolo oli huikaiseva eikä Katri Junnila (huilu) soolo-osuudessaan jäänyt millään mittarilla mitattuna toiseksi.

Oskar Merikannon ja Aleksis Kiven Onnelliset Juhani Leinosen sovittamana oli laulusolistien duettojuhlaa.

Konsertin loppua koti mentiin ylevissä merkeissä. Tosin Jyrki Anttilan lausahdukset Jääkärien marssin pakkosoitosta viidesti päivässä radiossa nykynuorisolle tai heitto Tiina-Maija Koskelalle selänpesusta mökillä, eivät oikein istuneet tunnelmaan.

Priit RaikinIsamaalle oli hieno sovitus kansallislauluista ja naapuruudesta.

Lopussa soitettu Porilaisten marssikaan ei tuntunut yhtään pakkopullalta.

 

 

Kuva: Esko Tuominen

Avaa artikkeli
Julkaistu: